Slash feat. Fergie & Cypress Hill: Paradise City

18/11
2009

Slash_SaharaEx-Gunnari Slash on julkaissut coverin entisen bändinsä hitistä Paradise City. Versio on yllättänyt monet ja jakaa vahvasti mielipiteitä, sillä lauluosuudet hoitaa Black Eyed Peas -yhtyeen Fergie ja biisillä kuullaan myös runsaasti rap-osuuksia Cypress Hillin toimesta. Kyseinen versio julkaistaan ainoastaan Japanissa Sahara -singlen b-puolella.

Laulu-osuuksia lukuunottamatta musisointi noudattaa kappaleen alkuperäistä kaavaa Slashin tiukkoine kitarointineen, eivätkä Fergien laulu-osuudetkaan ihan huonoja ole; hänellä on hyvä ja vahva ääni joka toimii myös rokkaavammassa menossa. Cypress Hillin rap-osuudet varsinkin kappaleen alkupuolella saattavat sen sijaan olla joillekin tiukkamielisimmille Gunnari-faneille liikaa. Jos kappaleen haluaa tsekata, niin se varmaankin löytyy ainakin You Tubesta.

Slash työstää parhaillaan uutta soolo-albumia, jonka on tarkoitus ilmestyä vuoden 2010 alkupuolella. Albumilla on mukana kovia vierailijoita kuten Ozzy Osbourne, Dave Grohl ja Chris Cornell. Hän vaikuttaa myös Velvet Revolver -nimisessä kokoonpanossa, mutta bändi makaa tällä hetkellä laakereillaan ja etsii uutta laulajaa.

 

Kirjoita kommentti