HIM:n Screamworks -albumista 2 cd:n erikoisversio
Jan11
Him -yhtyeen uudesta “Screamworks: Love In Theory And Practice” albumista voi ennakkoon tilata 2 cd:n erikoisversion. Paketista löytyy alkuperäisen levyn lisäksi akustinen bonus-cd nimeltään “Baudelaire in Braille”.
“Screamworks: Love In Theory And Practice” julkaistaan 9. helmikuuta. Se on nauhoitettu Los Angelesissa ja tuottajana on toiminut Matt Squire (mm. The Used) ja miksaajana mm. Linkin Parkin, Weezerin ja Fall Out Boyn kanssa yhteistyötä tehnyt Neal Avron. Tuleva albumi on yhtyeen 7. studioalbumi.
Bändin uusimmasta singlestä, Heartkiller, on julkaistu musiikkivideo, jonka löydät yhtyeen kotisivuilta.







Oulun Club Teatria 12. joukuuta kello 21.02. Eräs lavan edessä vieressäni seisova mies tokaisee, että herra Cooper on 2 minuuttia myöhässä aloituksesta. Samaan aikaan pärähtää koulun kellot soimaan ja kaikki tietävät mistä on kyse. Schools Outin kitarariffit saavat paikalle tulleet ihmiset villeiksi. Pian koko illan lavaa peittänyt lakana putoaa ja lavalle tuodulla korokkeella seisoo nahkatakkiin ja silinteriin sonnustautunut mustatukkainen meikattu mies, joka heiluttaa kädessään sauvaa. The show has began.
Ex-Gunnari Slash on julkaissut coverin entisen bändinsä hitistä Paradise City. Versio on yllättänyt monet ja jakaa vahvasti mielipiteitä, sillä lauluosuudet hoitaa Black Eyed Peas -yhtyeen Fergie ja biisillä kuullaan myös runsaasti rap-osuuksia Cypress Hillin toimesta. Kyseinen versio julkaistaan ainoastaan Japanissa Sahara -singlen b-puolella.
Rammsteinin uusi albumi Liebe Ist Fur Alle Da on saanut Saksassa K-18 merkinnän, eli albumia ei saa maassa myydä alle 18 vuotiaille. Perusteluna päätökselle on albumin viittaukset sadomasokismiin ja pelko että albumi kehottaa nuoria epäsiveelliseen toimintaan. Erityisesti viranomaiset paheksuvat kappaletta Ich tue Dir Weh (Tahdon satuttaa sinua), jossa väkivalta on vahvasti esillä.