
Himoksen Juhannusfestivaalien viimeisenä päivänä, lauantaina, lavalle kipusi juhannusväkeä ilahduttamaan The Crash. Hieman sateisesta ja koleahkosta säästä huolimatta yleisöä oli tulvinut paikalle runsain mitoin ja meininki oli korkealla niin lavalla kuin yleisössäkin. Uskallan kuitenkin väittää, ja kyllähän sen aistikin, että jokaisen aurinkoisen ja hymyilevän kasvon takana piili syvä haikeus. Monet fanit olivat saapuneet vielä kerran näkemään oman suosikkinsa ja heittämään jäähyväiset. Keikka oli kokonaisuudessaan bändin uran toiseksi viimeinen.
Teemu Brunila, yleisö oli mukana kuin tämä olisi The Crashin viimeinen keikka Himoksella, ja niinhän se taisi ollakin?
- Joo, ensimmäinen ja viimeinen itseasiassa. Tosi hyvä meininki. Jotenkin tuntuu, että ihmiset on sisäistänyt sen ainutkertaisuuden, että nyt sitten ei enää nousta lavalle. Tosi hyvä meininki, sellainen lämminhenkinen ja osallistuva. Vaikka on varmaan aikamoinen krapula monella, kun on kolmas päivä festareilla ja vähän surkee kelikin oli tossa, mut se ei paljoa haitannu.
Kun katsotaan The Crashin taivalta taaksepäin, niin mitä Teemu tästä on jäänyt käteen ja mitkä asiat ovat jääneet mieleen?
- No ehkä siis se, mikä on konkreettisinta, on ystävyys. Se on ehkä ollut leimallista meidän bändille aina. Me ollaan niin hirveän nuorena tavattu, 14 vuotiaina, ja ollaan yli puolet elämästä soitettu yhdessä, niin sehän on aikamoinen etappi. Ja sit se musa siinä ympärillä on ollut enemmänkin sellaista soundtrackia kaikille niille seikkailuille, mitä me ollaan koettu täällä ja maailmalla. Ihan huikeita juttuja ja hillittömän hieno elämänvaihe. Mutta nyt tuntuu myös tosi hienolta ja juhlalliselta lopettaa, on sellainen katarttinen ja hyvä fiilis. Read more »