Verenpisara – Eilinen on kuollut
Mar17
Edellisen albuminsa vuonna 2005 julkaissut Verenpisara jatkaa siitä mihin jäätiin.
Uusi albumi “Eilinen on kuollut” tuo edellisiin kolmeen pitkäsoittoon verrattuna uutena aiheena vanhuuden käsittelyn. Edellisiin albumeihin verrattuna tässäkin levyssä toistuvat teemoina rakkaus, raadollisuus, kuolema ja yhteenkuulumattomuuden tunne. Musiikillisesti Happosade-levyn (2003) aikaiset iskelmävaikutteet ovat uudessa pitkäsoitossa karsiutuneet pois, mutta sanoittaja-laulaja Rami Raskin lakoninen ääni tuo edelleen persoonallista iskelmävivahdetta raskaiden riffien keskelle.





Viime vuonna debyyttialbuminsa julkaissut Pyhät Tepot jatkaa Radioaktiivista jätettä -EP:llä tutulla rennolla ja välittömällä suomirock -linjalla. 4 kappaletta (Me ollaan mitä ollaan, Kolme pulloa kaksi miestä, Ou nou (mä oon pulassa) ja Punk In Finland) sisältävä EP keventää mieltä ja jättää hyvän fiiliksen.
Ruotsalainen rock-yhtye Hardcore Superstar näyttää uusimmalla levyllään, Split Your Lip, että kyllä lahden toisella puolella osataan rokkia tehdä kiitettävällä asenteella. Bändi on tehtaillut uransa aikana jo useamman levyn ja mahtuuhan vuosien varrelle muutama kohtuullisesti menestynyt hittikin.
Kanadalaisen Danko Jonesin uusi levy lyö vyön alle heti kättelyssä tujakoilla saundeilla ja energisellä meiningillä. Levyllä ei turhia himmailla vaan alusta loppuun asti rokataan täysillä. Biisit eivät merkittävästi poikkea toisistaan, mutta silti jokainen biisi omalla tavallaan kuljettaa eteenpäin aiheuttamatta tylsistyineitä huokauksia. Dankon voimakas lauluääni huokuu asennetta ja bändi soittaa kuin viimeistä päivää.
Vuonna 2001 New Jerseyssä perustettu punkvaikutteinen vaihtoehtorockyhtye My Chemical Romance nousi todelliseen maailmanmaineeseen edellisen The Black Parade -albumin myötä, vaikkei bändi sitä ennenkään kovin tuntematon ollut. The Black Parade -albumin julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo nelisen vuotta, mutta nyt on jälleen aika ladata soittimeen uusi MCR -levy muutaman vuoden tauon jälkeen.
Volbeat herätti muutamia vuosia sitten ihmisten mielenkiinnon yhdistelemällä metallimusiikin elementtejä milloin kantriin, milloin perinteisempään rock’n'rolliin. Tällä samalla tehokkaasti toimivaksi osoittautuneella kaavalla jatketaan myös uusimmalla Beyond Hell/Above Heaven -albumilla.
Suomeen ensimmäisen Euroviisu -voiton tuoneen hirviöbändin uusi levy Babez For Breakfast jatkaa samoilla linjoilla kuin aiemmatkin Lordi -albumit. Musiikillisesti levy ei juurikaan tarjoa mitään uutta ja sanoituksissa seikkaillaan kauhumaisemissa tuttuun tapaan.
Vihaa, angstia, epätoivoa ja kauhua. Niistä on Murderdollsin uusi albumi ‘Women and Children Last’ tehty. Wednesday 13:n ja mm. Slipknotista tutun Joey Jordisonin projektibändi Murderdolls herätettiin henkiin usean vuoden tauon jälkeen ja kaverukset uhosivat ennen levyn julkaisua kostoa koko maailmalle. Edellisen levyn aikaan juuri teini-iän ylittäneet tyypit soittivat punkkia kajaalit silmissä kauhuelementeillä höystettynä. Biisit olivat täynnä vihaa ja angstia ja meininki kovaa. Onko mikään muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa? No ei ole. Pojat ovat edelleen poikia ja sanavarastoon kuuluu päällimmäisinä sanat mother ja fu***r.
Ikuinen Vaiva on Sotkamosta ponnistava nelihenkinen bändi, jonka debyyttialbumi Kuolleista ilmestyi vuonna 2007. Kesällä 2010 bändi julkaisi toisen kokopitkän albumin Charmin.
Kornin uusi pitkään odotettu studio-albumi on nimeltään Remember Who You Are. Albumin myötä bändi on kertonut palaavansa musiikillisesti juurilleen ja jotain sen suuntaista voi päätellä jo nimestäkin (suomen. Muista kuka olet).