Ikuinen Vaiva on Sotkamosta ponnistava nelihenkinen bändi, jonka debyyttialbumi Kuolleista ilmestyi vuonna 2007. Kesällä 2010 bändi julkaisi toisen kokopitkän albumin Charmin.

Kun Ikuisen Vaivan Charmi -levyn laittoi ensimmäistä kertaa soittimeen, tuli mieleen Kotiteollisuus. Joskin musiikki vaikutti hieman monipuolisemmalta ja jopa melodisemmalta verrattuna Kotiteollisuuden samaa kaavaa toistavaan rytkeeseen.

Vaikka bändistä tulikin ensireaktiona mieleen Kotiteollisuus, niin mistään heikosta kopiosta ei ole kyse. Pojat soittavat raskasta rockia ammattimaisella otteella ja sanoituksissa on sanomaa. Musiikki kuulostaa tuoreelta, vaikkakin tuontanto-puolella olisi hiukan skarppaamisen varaa. Mutta nämä asiat varmasti kehittyvät ajan myötä.

Ikuinen Vaiva on bändi, jota ei pidä jättää huomiotta. Enkä usko, että se jääkään. Charmi oli kesäkuun 2010 myydyin Firebox Oy:n jakelemista albumeista, eli levy on päätynyt jo useampaakin levysoittimeen. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, miten pitkälle ja korkealle bändin rahkeet riittävät. Potentiaalia ja asennetta ainakin löytyy.

Lisätietoa bändistä:
http://www.ikuinenvaiva.com
http://www.myspace.com/ikuinenvaiva

Kornin uusi pitkään odotettu studio-albumi on nimeltään Remember Who You Are. Albumin myötä bändi on kertonut palaavansa musiikillisesti juurilleen ja jotain sen suuntaista voi päätellä jo nimestäkin (suomen. Muista kuka olet).

Remember Who You Are tuskin tuottaa pettymystä bändin faneille. Soundi on vanhaa tuttua Kornia, josta ei voi erehtyä. Laulaja Jonathan Davisin riipivä ja oikeissa paikoissa epätoivoiselta kuulostava ääni välittää biisien sanoman suoraan alitajuntaan ja bändin soitanta on tutun rosoista mutta varmaa.

Bändin paluu juurilleen onnistuu tämän levyn myötä mainiosti. Vaikka levyllä onkin onnistuneesti tuotu takaisin Kornin ensimmäisten levyjen aikainen soundi, se kuulostaa silti raikkaalta ja nykyaikaiselta.

Remember Who You Are on Kornin ensimmäinen Roadrunner Recordsin kautta julkaistu levy ja se julkaistaan 13.7.2010. Levyn voi kuunnella ennakkoon kokonaisuudessaan täältä.

Kurt Cobainin vaimonakin tunnetuksi tullut Courtney Love lauloi 90 -luvulla bändissä nimeltään Hole. Holen hajottua Courtney on ollut soolouralla ja nyt hän on tuonut Holen takaisin. Nykyisessä kokoonpanossa ei soita yhtään alkuperäisen Holen jäsentä Courtneya itseään lukuunottamatta, joten tämä levy on enemmänkin Courtney Loven soololevy, vaikka Holen nimellä onkin julkaistu.

Levyltä löytyy pari likaista rock-tykitystä, kuten sinkkuna julkaistu Skinny Little Bitch, joka jää väkisinkin soimaan päähän. Kokonaisuutena Nobody’s Daughter on akustinen ja liitelevä. Kappaleet ovat hienoa tunnelmointia ja helppoa kuunneltavaa.

Courtney Loven käheä ja asennetta huokuva ääni hakee vertaistaan. Ja vaikka aina ei laulu ihan sävelkulussa menekään ja ääni särkee, niin se ei haittaa. Laulussa on tunnetta mukana ja se kuulostaa siltä että se tulee suoraan sydämestä.

Courtney Love on ehdottomasti yksi parhaista naisrokkareista ja hienoa on se, että hän pystyy vielä 2010 -luvullakin tekemään kokonaisen levyn, joka kuulostaa hyvältä.

Grammy-palkittu ja useita platinalevyjä ansainnut Foo Fighters on päättänyt laittaa 15 vuotta kestäneen taipaleensa parhaat palat yksiin kansiin. Greatest Hits -kokoelma sisältää, kuten tapana on, bändin suurimmat hitit vuosien varrelta. Vanhojen hittien lisäksi levyltä löytyy 2 aivan uutta kappaletta, singleksi valittu “Wheels” sekä “Word Forward”, jotka on nauhoitettu tätä levyä varten bändin omalla 606 -studiolla tuottaja Butch Vigin valvovan silmän alla.

Levyltä löytyy ainakin yksi kappale jokaiselta Foo Fighters -albumilta, aina ensimmäisestä vuonna 1995 julkaistusta bändin nimeä kantavasta debyyttialbumista alkaen, jolta levylle on valikoitunut “This Is A Call” ja “Big Me”. Vuonna 1997 levy sai jatkoa, kun bändi julkaisi tupla-platinaa ansainneen “The Colour & The Shape” -albumin. Suurimmat hitit levyltä olivat “Monkeywrench”, “Everlong” ja “My Hero”, jotka tottakai löytyvät myös tältä kokoelmalta. Näiden lisäksi faneille tarjotaan extra-herkkua kyseiseltä albumilta, nimittäin kokoelmalta löytyy ensimmäinen studionauhoitus “Everlong” -biisistä akustisena versiona.
Read more »

Yksi tämä vuoden varmasti odotetuimmista albumeista on legendaarisen Kiss -yhtyeen uusi albumi Sonic Boom, joka ilmestyi kauppojen hyllyille lokakuun alussa. Albumi on yhtyeen ensimmäinen 11 vuoteen, joten fanien pitkä odotus palkittiin viimein. Kiss -faneille onkin nyt tarjolla 11 uutta rokkaavaa Kiss -rallia. Josko siinä olisi tarpeeksi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Sonic Boomia on kehuttu jopa Kissin koko vuosikymmeniä kestäneen uran parhaimmaksi. Listasijoitusten valossa tarkasteltuna tämä väite onkin totta, nimittäin mikään aiempi Kiss -albumi ei ole julkaisuviikolla noussut yhtä korkealle listoilla. Myös yhtyeen jäsenet ovat sitä mieltä, että nyt bändi on kasvanut ja hioutunut siihen pisteeseen mitä sen pitääkin olla. USA:n listan ykköspaikka jäi edelleen Kissiltä saavuttamatta, mutta hyvänä kakkosena tämä albumi tuolla kuuluisalla listallakin debytoi.

Read more »

Children Of Bodom on kaivanut luurangot kaapista ja julkaissut kokonaisen levyllisen cover-biisejä. Jännä veto, mutta ei siltikään niin yllättävä. Onhan näitä coverrykäisyjä kuultu aiemminkin mm. sinkkujen niin sanoituilla b-puolilla.

Skeletons In The Closet sisältää siis 17 laina-biisiä. Bändi coveroi mm. CCR:ää, Ramonesia, Anthraxia, Poisonia ja Britney Spearsiä! Britneyn “Oops I Did It Again” on muuttunut Bodomin lasten käsittelyssä hauskaksi ja loistavaksi rock-kappaleeksi. Biisihän on jo pitkän aikaa ollut saatavilla ja on varmasti tullut jo tutuksi jokaiselle amis-rokkarille.

Skeletons In The Closet on rokkaavampi kokonaisuus kuin aiemmat COB -albumit. Trash metallia löytyy tältäkin levyltä, mutta ilahduttavasti myös perinteisempää hard rockia. Alexi Laiho on loistava rocklaulaja ja tätä kykyä hänen pitäisi käyttää enemmän hyväkseen.
Read more »

Los Angelesista ponnistava hard rock -ryhmä Buckcherry julkaisi kuluvana vuonna uuden albumin Black Butterfly. Jo vuodesta 1995 rokkia vääntänyt poppoo jatkaa uudella levyllä perinteisen rockin voimalla. Vaikka bändi rokkaa monet nykyajan bändit pöydän alle, jostain syystä bändi on kuitenkin välttänyt suuremman julkisuuden. Vaikka onhan bändi ollut mukana mm. Mötley Cruen luotsaamalla Crue Festillä ja kyllähän bändi tietyissä piireissä on haalinut ison kasan kunnioitusta.

Tällaista suoraviivaista rokkia kaivataan nykypäivänäkin. Vaikka bändi ei koneilla prässäile, vaan turvautuu perinteiseen kitaravoittoiseen ja energiseen rockiin, niin varsinkin tämä uusi levy on hämmästyttävän tarkasti tehty. Kuulostaa siltä, että jokainen rummunlyönti on ajoitettu sekunnin murto-osalleen juuri oikealle paikalle ja biisejä on hiottu niin kauan, että ne ovat täydellisessä tasapainossa. Huolella tuotetusta levystä huolimatta perinteinen rockin kliseitä kunnioittava meininki on saatu säilytettyä.

Read more »

The 69 Eyes:n tuore levy Back In Blood julkaistiin elokuun lopulla Euroopassa ja syyskuun puolivälissä Yhdysvalloissa. Levy nousi heti julkaisuviikollaan hienosti Suomen albumilistan sijalle 3 ja Saksassa sijalle 32, joten ei tämä ihan huono levy voi olla.

Back In Blood on pääasiassa rocklevy, jossa kitarat määräävät; synaosasto ja muut koneet on jätetty tällä kertaa huomattavasti vähemmälle kuin aiemmilla levyillä. Heti ensimmäisestä avausraidasta, Back In Blood, huomaa että nyt rokataan ja kunnolla. Perinteisistä goottihyminöistä pitävien ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, sillä levyllä myös “goottaillaan” vanhaan tuttuun tyyliin mm. kappaleissa Night Watch ja Eternal.

Levyn on tuottanut mm. Slayeria ja Monster Magnetia tuottanut ja Grammy-palkittu Matt Hyde. Archie69 hehkutti tyyppiä Rockkonttori.netin haastattelussa jo ennen levyn julkaisua ja kyllähän tämä mies tuntuu hommansa osaavan. Levy kuulostaa hyvältä ja myös siltä, että bändi itse soittaa, ja se on hyvä juttu. Koneet ja muut apuvälineet on tällä levyllä jätetty sivualalle ja bändi päässyt pääosaan. Tästä syystä levy ehkä kuulostaakin rosoisemmalta ja ei-niin-sliipatulta kuin aiemmat, mutta sehän on juuri olennaista kun on kyseessä rock-levy. Bändi soittaa mainiosti ja rokkaa uskottavasti. Myös laulaja Jyrki69 hoitaa hommansa, mitä nyt hiukan lisäpotkua tulkitsemiseen kaivattaisiin joissain biiseissä. Mutta pääasiassa tämäkin osa on kunnossa ja kyllä se Jyrki-poika laulaa osaa. Rauhallisempien biisien laulaminen häneltä onnistuu erittäin hyvin ja hän osaa luoda niihin juuri oikean tunnelman.

Read more »

Billy Talent tuli kuuluisuuteen vuonna 2003 julkaistulla bändin nimeä kantavalla albumilla. Omaperäiset kitarat ja laulaja Ben Kowalewiczin Johnny Rottenin ja Bachin sekoitusta muistuttava ääni kantautuivat Kanadasta ympäri maailman ja klubeilla kiertävästä underground-piirien suosikista alkoi kasvaa pikkuhiljaa stadioneitakin loppuunmyyvä rock-jyrä.

Billy Talentin kasvua bändinä on ollut mielenkiintoista seurata. Ensimmäisen levyn jälkeen Billy on kasvanut ja kypsynyt ja viimeistään tällä levyllä Billy Talent todistaa ansaitsevansa paikan musiikkimaailman huipulla ja olevansa vakavasti otettava yhtye.

Ensimmäinen levy oli kapinoivaa ja räyhäkkää menoa Benin kirkuessa kurkkunsa ruvelle varsinkin kertosäkeissä. Toisen levyn myötä Billy Talent oli kasvanut murrosiästä nuoreksi aikuiseksi, jolla oli vielä kuitenkin sitä nuoruuden uhoa jäljellä. Kolmannen levyn myötä Billy on kasvanut aikuiseksi ja tasapainoisemmaksi, ainakin musiikillisesti. Lyriikat ovat edelleen angstisia ja kantaa ottavia mutta musiikillisesti levy on kokonaisuutena aiempia levyjä rauhallisempaa ja soundillisesti huomattavasti raskaampaa.
Read more »

Marilyn Manson ehti hehkuttaa The High End Of Low -albumiaan ennen sen julkaisua bändin uudeksi tulemiseksi. Miehen ehkä jopa hieman liioitellun ylimalkainen hehkutus, sekä entisen bändikaverin ja biisien kirjoittajan, Twiggy Ramirezin paluu bändiin monen vuoden tauon jälkeen, antoivat toivoa paremmasta. Viimeisin kokopitkä albumi, Eat Me Drink Me, kun jätti hiukan laimean maun suuhun.

Ja kyllähän tämä albumi onkin jälleen Mansonia itseään, vaikka ei tälläkään päästä Antichrist Superstarin tai Holy Woodin kaltaisten albumien tasolle. Mansonilla on ikää jo 40 ja risat ja se kuuluu musiikista. Vaikka esimerkiksi albumin ensimmäinen single, Arma-Goddamn-Motherfuckin-Geddon, onkin musiikillisesti ja Mansonin huutokertosäkeineen jälleen sitä vanhaa Mansonia, niin jotain puuttuu. Kappale potkii hyvin mutta se kuulostaa hiukan väsyneeltä. Hittiainesta tästä kappaleesta kuitenkin löytyy, parempaa radiohittiä on vaikea edes kuvitella. Mutta niin kuin joku jossain mainitsi, Mansonilla on tapana pilata hittimahdollisuudet ylimalkaisella FUCK-sanan käyttöllä, joka vaikeuttaa soittolistoille pääsyä. Tosin, kuten Manson kyseisessä biisissä laulaa: “Fuck the goddamn TV and the radio, fuck making hits”. Joten jos tästä jotain voi päätellä, ei herraa edes kiinnosta roikkua radioiden soittolistoilla.

Read more »