Marilyn Mansonin sopimus entisen levy-yhtiönsä kanssa päättyi edellisen High End Of Low –levyn jälkeen. Herra itse taannoin valitti, että levy-yhtiö rajoittaa liikaa hänen taiteellisuuttaan ja musiikillia näkemyksiään. Nyt julkaistu Born Villain –levy onkin tehty Mansonin oman levy-yhtiön Hell Etc.:n alla ja levityksestä vastaa Cooking Vinyl Records.

Tiedä sitten johtuuko levy-yhtiöstä vai mistä, mutta Born Villain kuulostaa raikkaammalta verrattuna kahteen aiempaan albumiin. Tuotanto on selkeästi jämäkämpää ja levy kuulostaa lauluineen ja musiikillisesti 90 –luvun ja 2000 –luvun taitteen Marilyn Mansonilta. Albumia kuunnellessa löytää yhtäläisyyksiä Antichrist Superstar- ja Holy Wood -levyihin ja kappaleissa kuten Slo-Mo-Tion kuuluu myös sävyjä Mechanical Animals –ajalta. Tämä varmasti ilahduttaa niitä, jotka ovat kaivanneet sitä ”vanhaa” Manson –tyyliä.

Levyn aloittava Hey Cruel World karistaa luulot pois niiltä, jotka ovat pelänneet sitä, ettei Mansonista enää ole samaan kuin silloin vanhoina hyvinä aikoina. Singlenä julkaistu No Reflection edustaa levyn kaupallisinta antia, eikä levyltä montaa muuta radiosingleksi sopivaa kappaletta sitten löydykään. Yksinkertaisen mutta tyylikkään mahtipontisen Pistol Whippedin jälkeen Born Villain -lyhytfilmilläkin kuultu Ovearneath the Path of Misery johdattaa erikoiselle, Mansonmaisen ahdistavalle ja mielenkiintoiselle musiikilliselle tripille. Raskaudellaan levy kipuaa Antichrist Superstarin tasolle tarjoten vaihtelua ja synkkyyttä Holy Woodin tapaan.

Mansonin bändi on tälle levylle kokenut jälleen muutoksia. Rumpali Ginger Fish on jättänyt kokoonpanon edellisen levyn jälkeen ja uutena tulokkaana bändin livekokoonpanoon on liittynyt basisti Fred Sablan. Bändistä Holy Woodin jälkeen lähtenyt Twiggy Ramirez on mukana edellisen levyn tapaan. Tällä saattaa olla myös vaikutusta siihen, että levy kuulostaa juurikin sen ajan Mansonilta, jolloin Twiggy oli aktiivisesti mukana bändissä. Myös edellisen levyn aikana bändiin liittynyt Chris Vrenna jatkaa kokoonpanossa.

Levyn aikana Manson on tehnyt yhteistyötä myös kuuluisien näyttelijöiden kanssa. Levyn trailerina julkaistun Born Villain –lyhytfilmin on ohjannut näyttelijä Shia LaBeouf. Itse levyllä vierailee Mansonin hyvä ystävä ja myös Mansonin kanssa lavalla viime aikoina viihtynyt Johnny Depp, joka soittaa kitaraa You’re So Vain –kappaleella, joka jatkaa Mansonin cover –biisien sarjaa. Kappaleen alkuperäinen esittäjä on Carly Simon.

Born Villain –levy on taattua Manson –tavaraa. Mikäli Antichrist Superstar ja Holy Wood –aikainen Manson on sinun juttusi, mars levykauppaan hankkimaan tämä levy. Et tule pettymään.

www.marilynmanson.com

(Kirjoittanut Joonas)

Sauna Open Airin avauspäivänä Järviradion haastatteluun saapui legendaarisen Helloween-bändin alkuperäisjäsen, kitaristi Michael Weikath.

Suomalaiset, hurjat ja äänekkäät fanit miellyttävät Michaelia kovasti:
- Olemme ennenkin konsertoineet Suomessa ja on aina miellyttävää olla täällä, Weikath kertoo.

Suomalainen vierailijabändi oli hyvä valinta

Suomalainen Stratovarius on ollut vierailevana bändinä joillakin Helloweenin keikoilla. Michael toteaa, että kummallakin bändillä on omat faninsa, ja jotkut pitävät toki myös molemmista. Yhteisten keikkojen myötä Michael on tutustunut myös Statovariuksen porukkaan, ja he saavatkin Helloweenin kitaristilta kovasti kehuja.

- Jos ei olisi päätetty kysyä heitä mukaan, ja jos he eivät olisi tarjousta hyväksyneet, emme olisi myöskään tavanneet näitä hienoja ihmisiä. Tätä kautta opimme tuntemaan toisemme erittäin hyvin, Michael kertoo.

Michaelin mukaan Stratovarius on erittäin taitava bändi, ja Michael löytääkin paljon yhtäläisyyksiä Helloweenin ja Stratovariuksen väliltä:

- Olemme miettineet, että ehkäpä taivaassa on mallipohja melodista metallia soittavia bändejä varten – täytyy olla tietyntyyppisiä henkilöitä samassa bändissä, jotta syntyy jotain Helloweenin tai Stratovariuksen kaltaista. Kaikki on hyvin samanlaista, Weikath pohdiskelee.

Kaikki on muuttunut, mutta Helloween mukautuu

Bändi aloitti 80-luvun puolivälissä, jonka jälkeen kaikki on muuttunut – tosin joillakin keikoilla näkee vielä kasarityyliin pukeutuneita faneja, joiden Michael epäilee saaneen vanhemmiltansa rockvaikutteita…

- Ehkäpä heidän vanhempansa ovat kertoneet kuinka pukeutua, tai ehkä he ovat nähneet  nettisivuilla kuvia siitä, millaisia fanit 80-luvulla olivat. Vanhat ajat ovat tulossa takaisin, se on tavallaan aika hurjaa, Weikath sanoo.

Helloween on päästänyt musiikkiinsa myös moderneja vaikutteita, jotta he voisivat esiintyä edelleen nykyfestareilla. Modernisoitumisen hyväksyminen otti aikansa, mutta nyt Michael on tyytyväinen tilanteeseen – nostalginen tyyli voi säilyä avomielisemmän nykyaikaisen otteen rinnalla ja tätä hän pitää hyvänä asiana.

Helloweenin Michael Weikath kuvailee bändin uutta Seven Sinners-albumia rajuksi ja brutaaliksi, mutta se jatkaa kuitenkin samassa linjassa edellisen Gambling with the Devil-albumin kanssa.

- Gabling with the Devil miellytti faneja, ja Seven Sinners vaikuttaa vieläkin paremmalta. Tuotanto on erittäin tasokasta ja kokonaisuuskin on hyvä, Michael myhäilee tyytyväisenä.

Netti toimii suosion mittarina

Myös Internet on alkanut vaikuttamaan muusikoiden arkeen. Helloween julkaisi tuoreimman albuminsa etukäteen MySpacessa, miksi tällaiseen ratkaisuun sitten päädyttiin?

- Kun musiikkia ladataan piraattipalvelusta, latausten määrästä ei saada mitään tietoa. Levy-yhtiö ajatteli, että tällä tavalla saadaan ainakin tietoon, kuinka paljon kappaleita on kuunneltu. Heille tämä on hyvä mittari siitä, onko Helloween tyydyttävä tuote, Weikath kertoo.

- Minusta tämä on hyvä asia, kun fanit saavat jotain ilmaiseksi. Toki toivon, että he sen jälkeen ostavat levyn, tai lataavat sen vaikkapa iTunesista. Jos kappaleita joka tapauksessa piratisoidaan, niin eikö niitä voisi yhtä hyvin tarjota laillisesti bändin MySpace-sivunkin kautta, Michael Weikath toteaa.

Levymyynnin laskeminen kuitenkin huolettaa kitaristia kovasti:

- Kaikki artistit saavat myytyä enää vain viidenneksen levyjä aiempaan verrattuna, ja se on paha juttu. Jos tämä tapahtuu nuorelle bändille, he eivät välttämättä koskaan pääse urallaan pitkälle, etkä tulee koskaan kuulemaan tällaista bändiä. Silloin menetät joitakin mahtavia juttuja, jotka voisivat tapahtua tulevaisuudessa. Hyvä tuotanto ja hyvältä kuulostava levy vaativat rahaa, eikä bändillä välttämättä olisikaan varaa uran luomiseen. Piratismi ei ole kivaa kenellekään, Weikath muistuttaa.

Kuuntele koko radiohaastattelu:

Edellisen albuminsa vuonna 2005 julkaissut Verenpisara jatkaa siitä mihin jäätiin.

Uusi albumi “Eilinen on kuollut” tuo edellisiin kolmeen pitkäsoittoon verrattuna uutena aiheena vanhuuden käsittelyn.  Edellisiin albumeihin verrattuna tässäkin levyssä toistuvat teemoina rakkaus, raadollisuus, kuolema ja yhteenkuulumattomuuden tunne. Musiikillisesti Happosade-levyn (2003) aikaiset iskelmävaikutteet ovat uudessa pitkäsoitossa karsiutuneet pois, mutta sanoittaja-laulaja Rami Raskin lakoninen ääni tuo edelleen persoonallista iskelmävivahdetta raskaiden riffien keskelle.

Levyn avausraita “Tie” lupaa paljon, mutta valitettavasti loppuun kuunneltuna levy on musiikillisesti tasaisen varma, ehkä jopa hieman tylsähkö. Koskettimet toimivat edelleen tehokeinona raskaiden kitaroiden taustalla, ja melodisesti Verenpisara kuulostaa yhtä vaikuttavalta kuin aikaisemminkin. Musiikillisia helmiä on levyltä kuitenkin hankala löytää sen liiallisen tasapaksuuden vuoksi.

Toisaalta Raskin sanoitukset ovat varmastikin se oleellisin osa Verenpisaran  musiikkia,  ja tälläkään pitkäsoitolla ei Raskin nerokkuudesta sanoittajana voi olla eri mieltä.

Kaiken kaikkiaan Eilinen on kuollut tarjoaa raskaan lyriikan ystävälle mielenkiintoista kuunneltavaa.

Rami Raskin tapa käsitellä kaikille ihmisille yhteisiä teemoja rakkaudesta kuolemaan on poikkeuksellisen raadollinen ja lohduton. Silti Raski tavoittaa sanoituksissaan jotakin oleellista jokaisen elämästä.

Eilinen on Kuollut sopii tunnelmamusiikiksi yöhön ja yksin kuunneltuna. Kaiken kaikkiaan se on erinomaista itsemurhamusiikkia, ilman turhia ja teeskenneltyjä toivonpilkahduksia.

(Kirjoittanut Milla)

Levy-yhtiön (Sony) sivuilla yhtye kertoo kuluneen vuoden haastaneen heidät tekemään parempia biisejä ja vielä tarttuvampia melodioita. Teppojen biisinikkari Steven Riekki (aiemmin tunnettu nimellä Sipe Sontaläjä) kertoo teksteihin tarttuneen enemmän sanomaa ja otteita yhteiskunnan epäkohdista.

Pyhät Tepot soittaa suomirockia perinteisellä kaavalla; kevyttä riffittelyä ja letkeitä kuorolaulanta-kertosäkeitä. Bändiä kuunnellessa ja katsoessa tulee väkisinkin paikoitellen mieleen jo keikkalavat jättänyt Tehosekoitin rokimmillaan.

Bändistä huokuu perinteinen vanhan ajan punkrock -asenne niin olemuksessa kuin musiikissa. Bändi on piristys nykyajan raskaaseen ja melankoliseen musiikkitarjontaan. Näin kesää odotellessa tämä levy pistää hymyn huulille ja mielikuvissa siirrytäänkin jo kesäterassille suomirockin siivittämänä.

Ehkä yksi tunnetuimmista rock-joululauluista on brittiläisen Slade -yhtyeen vuonna 1973 julkaisema Merry X-mas Everybody, joka nousi julkaisun jälkeen britannian singlelistan sijalle 1. Kappaleesta tuli kestosuosikki ja sen kuulemiselta jouluna ei voi välttyä jos korvat vain suinkin toimivat. Kappale on äänestetty Britannian suosituimmaksi joululauluksi. Kappaleesta oman versionsa on tehnyt mm. suomalainen Turo’s Hevi Gee. Turo’s X-mas Everybody löytyy Turojen Rankimmat joululaulut mini-LP:ltä, joka ilmestyi vuonna 1989. Levyltä löytyvät myös kappaleet Lauluyö, juhlayö (Jouluyö, juhlayö), Joulurap sekä Hiljaa kolahtaa joulun kellot. Myös

Ramones oli aikanaan joulutuulella kappaleella Merry Christmas (I Don’t Want To Fight Tonight), josta myös suomalainen punk-bändi Klamydia on tehnyt oman versionsa Hyvää joulua (Mä en haluu tapella). Myöhemmin Joey Ramone julkaisi soolona Christmas (Baby Please Come Home) -kappaleen.

Kokonaisen levyllisen rokkaavia jouluviisuja tarjoilee We Wish You A Metal Xmas And A Headbanging New Year -levy, jolta löytyy perinteisiä joululauluja hiukan sähäkämpinä versioina. Levyn parhaimmistoa ovat ehdottomasti Run Rudolph Run Motörheadin Lemmyn laulama sekä Alice Cooperin näkemys joulupukin saapumisesta kaupunkiin, eli Santa Claws is Coming to Town. Muita levyltä löytyviä kappaleita ovat mm. edesmenneen metallilegenda Ronnie James Dion laulama God Rest Ye Merry Gentlemen, Girlschoolin versio Auld Lang Syne -kappaleesta sekä Rocking Around the Xmas Tree, jossa lauluosuudet hoitaa Joe Lynn Turner.

Suomenkielisestä laulannasta enemmän pitävien kannattaa ehdottomasti tutustua Raskasta Joulua -kokoelmaan, jolta löytyy raskaspoljentoisia versioita joululauluista suomalaisten rock/metalli -musiikin kärkinimien esittäminä. Jos kiinnostaa tietää miltä Varpunen jouluaamuna kuulostaa Marco Hietalan esittämänä tai kuinka Suburban Triben Ville Tuomelta sujuu Nisse-polkka, niin kannattaa tsekata tämä levy.

Hiukan kevyempää menoa tarjoilee tietysti itse rock’n'roll -musiikin kuninkaan Elviksen jouluiset sävelet joita ovat mm. Blue Christmas sekä Silent Night. Elvis julkaisi joululauluja neljännellä studioalbumillaan Elvis’ Christmas Album vuonna 1957 ja sitä on myyty pelkästään yhdysvalloissa ainakin 12 miljoonaa kappaletta ja se on Yhdysvaltojen kaikkien aikojen eniten myyty joululevy. Sittemmin Elviksen joululauluja on julkaistu erinäisillä kokoelmilla, joten Elviksen joululaulujen löytäminen ei varmastikaan ole kovin vaikeaa.

Beatles -legenda John Lennon yhdessä vaimonsa Yoko Onon kanssa vastaa ehkä yhdestä kaikkien aikojen kauneimmasta joululaulusta, Happy Xmas (War Is Over), joka nauhoitettiin vuonna 1971. Vaikka kyseessä onkin protestilaulu Vietnamin Sotaa vastaan, siitä on tullut yksi joulun suosituimmista kappaleista.

Synkempää meininkiä ainakin sanoituksiltaan tarjoilee suomalaisen rock-legenda Hanoi Rocksin Dead By X-Mas, joka julkaistiin joulukuussa 1981. Vaikka se julkaistiin singlenä jo ennen Oriental Beat -albumia, se löytyy vasta kolmannelta Self Destruction Blues -albumilta. Kappaletta on pidetty ennustuksena Hanoin rumpalin Razzlen kuolemalle. Razzle kuoli auto-onnettomuudessa juuri ennen joulua vuonna 1984. Autoa ajoi Mötley Crüe -yhtyeen laulaja Vince Niel, joka sai syytteet rattijuopumuksesta ja kuolemantuottamuksesta. Tapauksen jälkeen lehdet kertoivat, että tuolloin Yhdysvalloissa yhdellä Hanoin viimeisillä keikoilla viimeisenä kappaleen soi juurikin Dead By X-Mas, jossa lauletaan: “I’ll be dead by X-mas now anyway” (suom. Olen kuollut jouluna joka tapaukseksessa). Vuonna 1981 Hanoi -kitaristi Andy McCoyn tiedetään sanoneen, että kappale voisi olla totta.

Tuoreemmasta materiaalista vastaa Stone Sour ja Slipknot -nokkamies Corey Taylor, joka julkaisi vuoden 2010 joulukuun alussa oman joulusinglensä X-M@$, jota ei sanoituksiltaan voi kovinkaan jouluystävälliseksi kutsua. Mutta kyseessä onkin vaihtoehtoinen joulukappale, jolla Corey -pukki kertoo oman mielipiteensä joulun vietosta.

Jouluaiheisia rock-kappaleita on lukuisia, mutta tässä muutamia esimerkkejä vaihtoehtoisista joululauluista, joilla mahdollisesti saattaa säikäyttää joulupukin tiehensä ja saada kuusesta neulaset varisemaan etuajassa.

Rokkaavaa joulua ja vielä rokkaavampaa uutta vuotta toivottaa konttoristit!

Provinssirock toteuttaa rokkikansan pitkän ja hartaan toiveen, eli tuo Seinäjoen Törnävänsaareen ensi kesänä paluun keikkalavoille tekevän System Of A Downin. Bändi soittaa Provinssissa sunnuntai-iltana 19. kesäkuuta ja kyseessä on SOADin Euroopan kiertueen päätöskeikka.

System Of A Down on ollut jo jonkin aikaa telakalla ja bändin jäsenet ovat puuhastelleet omien sooloprojektiensa parissa. Bändin toinen laulaja, Serj Tankian, esiintyikin juuri Provinssirockissa vuonna 2008.

Provinssirockin tiedote kertoo, että bändi haluaa lähettää seuraavanlaisia terveisiä:  “Olemme innoissamme saadessamme kertoa, että System soittaa muutaman keikan yhdessä ensi vuonna. Me tahdomme myös kiittää uskollisuudestanne ja osoittamastanne tuesta, ei vain SOADille, vaan myös kullekin soolouraa tehneelle bändin jäsenelle. Meillä ei ole mitään suurempia tulevaisuuden suunnitelmia, vaan soitamme nämä keikat ihan vain siksi, että tahdomme soittaa jälleen yhdessä ja tahdomme soittaa teille mahtavat fanimme. Odotamme kovasti jo näkevämme teidät!”

Tampereella 9.-11. kesäkuuta järjestettävä Sauna Open Air -festivaali puolestaan on kertonut raskaista kiinnityksistä, nimittäin ensi kesänä Saunan lauteilla nähdään pääesiintyjinä itse pimeyden prinssi Ozzy Osbourne sekä mahdollisesti viimeistä kertaa suomessa nähtävä Judas Priest, joka on ilmoittanut tämän olevan heidän viimeinen maailmankiertueensa. Muita varmistuneita esiintyjiä ovat Helloween ja yksi Saunan toivotuimpiin bändeihin lukeutuva Saxon.

Ensi kesänä ei voi myöskään Tuskalta välttyä. Tällä kertaa Tuskaillaankin sitten ihan uudessa paikassa, nimittäin tämä raskaan musiikin festivaali on siirretty Helsingin Kaisaniemestä Suvilahteen. Myös ajankohta on vaihtunut heinäkuun alusta heinäkuun puoliväliin. Tuska on paljastanut jo 15 ensi kesän esiintyjää, jotka ovat At The Gates, Moonsorrow, Grave, Meshuggah, Spiritual Beggars, Agnostic Front, Enslaved, Misery Index, Church Of Misery, Arch Enemy, Exodus, Killing Joke, Kvelertak, Witchery ja Mygrain.

Ulkomaisista festareista mm. Britannian Knebworthissa 8-10. heinäkuuta järjestettävä Sonisphere-festari on julkistanut Slipknotin osallistumisen Sonisphere-kiertueelle. Tämä saattaa parhaassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että kyseinen bändi nähdään myös Suomessa, nimittäin Sonisphere -festivaalihan on totuttu jo parina vuotena näkemään myös Suomen maaperällä kovine bändikattauksineen.

Tanskassa järjestettävä Roskilde puolestaan on ilmoittanut Iron Maidenin ja Kings Of Leonin esiintyjikseen ja ruotsin puolella järjestettävässä Sweden Rockissa soittaa Ozzy Osbourne, Joan Jett and The Blackhearts, Overkill, Saxon, The Haunted, Mustasch, Destruction, Agent Steele sekä Jason & The Scorchers.

Tutut nimet Ozzy Osbourne ja Judas Priest esiintyvät myös tulevan kesän Wacken Open Air -festareilla Saksassa. Wackenin tähän mennessä julkaistuihin artisteihin kuuluuvat myös Airbourne, suomalainen Apocalyptica, Avantasia, Blind Guardian, Excrementory G., In Solitude, Khold, Knorkator, Mayhem, Sepultura, Skamöld, Suicidal Tendencies sekä Warrant. Wacken järjestetään 4.-6. elokuuta.

Joulua odotellessa jäämme kuulolle, mitä kortteja festivaaleilla vielä on hihoissaan. Mutta näillä näkymin näyttää siltä, että kiireinen festari -kesä on jälleen tulossa… Sitten joskus.

Uusi albumi sisältää yhteensä 11 raitaa, joista tarttuvimmat ovat singlenäkin julkaistu letkeästi rokkaava Moonshine ja avausraita Sadistic Girls, joka kuulostaa parhaalta Hardcore Superstarilta pitkään aikaan. Yleismeininki on rosoisen asenteikasta ja tiukasti rokkaavaa. Levyltä löytyy myös pari rauhallisempaa vetoa kuten akustinen Here Comes That Sick Bitch ja levyn päättävä slovari Run To Your Mama.

Hardcore Superstar on vieraillut Suomessakin useasti ja Suomi on esillä myös uudella albumilla, sillä mukavasti toimivan Guestlist -biisin alussa kuullaan suomalaisen järjestysmiehen kiroilua ja uhkailua backstagelle pyrkivälle tyypille, jonka nimeä ei löydy vieraslistalta. Tarina ei kuitenkaan kerro missä päin kyseinen pätkä on nauhoitettu.

Split Your Lip on parasta Hardcore Superstaria sitten vuonna 2005 ilmestyneen bändin nimeä kantavan levyn. Suunta on oikea ja allekirjoittaneen levysoittimessa tämän jutun kirjoitushetkellä levy on pyörinyt jo useamman päivän, joten mistään ihan huonosta levystä ei tosiaankaan ole kyse.

Below The Belt on Danko Jonesin kuudes kokopitkä studioalbumi ja nämä kaikki ovat ilmestyneet vuoden 2001 jälkeen, joten Danko ei turhaan ideoitaan säästele vaan on pukannut levyjä ulos vähintään kahden vuoden välein. Tyyli ei ole näiden vuosien aikana kovinkaan paljoa muuttunut, eikä se muutu tällä uusimmallakaan levyllä. Below The Belt tarjoaa takuuvarmaa rytkettä Danko Jones -tyyliin. Bändiä kuunnelleet tietävät mitä odottaa ja te, jotka ette ole Dankoon vielä tutustuneet, kipin kapin lähimpään levykauppaan, levy soimaan ja aivot narikkaan.

(Lue Danko Jones -basistin haastattelu parin vuoden takaa tästä.)

Lokakuun lopussa julkaistulla uudella levyllä Danger Days: The True Lives Of Fabulous Killjoys, seikkaillaan värikkäässä Killjoy -hahmojen maailmassa vuoden 2019 Kaliforniassa. Killjoyt taistelevat pahaa Better Living Industries -yritystä ja sen johtajaa Korsea vastaan, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Killjoy -ryhmään kuuluvat Party Poison (Gerard Way), Jet Star (Ray Toro), Fun Ghoul (Frank Iero), ja Kobra Kid (Mikey Way). Kyseessä on siis teemalevy. Idea Killjoys -hahmojen maailmaan perustuvasta levystä lähti laulaja Gerald Wayn suunnittelemasta sarjakuvasta. Myös uuden levyn tiimoilta ilmestyneet musiikkivideot, Na Na Na (Na Na Na Na Na Na Na Na Na) ja Sing, johdattavat katselijat Killjoy -hahmojen maailmaan. Joidenkin huhujen mukaan näistä hahmoista olisi suunnitteilla myös täyspitkä elokuva.

Mutta musiikki on silti se tärkein osa. Levyä johdattaa eteenpäin radio-DJ Dr. Death, jonka juonnolla levy lähteekin käyntiin; “Killjoys, make some noise!”. Sitten pärähtää  soimaan varsinainen avausraita, singlenäkin julkaistu Na Na Na (Na Na Na Na Na Na Na Na Na). Siitä alkaakin musiikillinen matka, jonka aikana kuljetaan ajoittain kaasu pohjassa ja ajoittain rennosti fiilistellen. Danger Days tarjoaa paljon uutta verrattuna aiempaan MCR -materiaaliin. Bändi rikkoo levyllä kaavoja ja levy onkin mukavan monipuolinen kokonaisuus.  Levyltä löytyy perinteisen MCR -meinigin lisäksi pari kappaletta jopa tanssittavia kappaleita,  kuten Planetary (GO!). Rauhallisinta materiaalia tarjoilee Sing, joka ensikuuntelulla aiheutti hitusen verran hämmästystä, mutta osoittautui loppujen lopuksi ihan kelpo fiilistely -biisiksi. Joskin se kuulostaa hieman kliseiseltä maailmanparannusmeinigiltä.  Levyn päättävä punkrock -ralli, Vampire Money, varmistaa sen, ettei runsaan tunnin kuuntelusession jälkeen kukaan jää kylmäksi.

Danger Days: The True Lives Of Fabulous Killjoys on erikoinen ja piristävä levy. Levyn teossa on käytetty mielikuvitusta, eikä olla kangistuttu vanhoihin kaavoihin vaan uskallettu kokeilla uusia asioita. Levy hämmentää erilaisuudellaan varmasti vanhoja MCR -faneja mutta tuo bändille varmasti myös uusia ystäviä.

Eräiden huhujen mukaan tämä levy saattaa jäädä viimeiseksi MCR -levyksi, mikä olisi erittäin harmillinen asia. Jos näin kuitenkin on, niin tämä levy on loistava lopetus bändin uralle. Tällä levyllä MCR todistaa musiikillisen potentiaalinsa, ja olisi erittäin mielenkiintoista nähdä mitä bändi saisi aikaan tulevaisuudessa, joten toivotaan että huhut ovat siivettömiä.

“The lights are out and the party’s over. And I know you’re gonna miss me.” -Dr. Death-

Kyseessä on Tanskalaisen Volbeatin neljäs studioalbumi. Albumi on täysin tunnistettavaa Volbeatia, joskin se kuulostaa paljon monipuolisemmalta kuin aiemmat levyt. Levyllä on erilaisia ja erisävyisiä kappaleita, ja ns. enemmän elämää. Bändi on oppinut soittamaan monipuolisemmin ja hiomaan paketin entistä paremmaksi. Myös laulaja on oppinut tai uskaltautunut käyttämään ääntään jonkin verran monipuolisemmin.

Levyn ensimmäinen single Fallen tarjoilee levyn tasaisinta materiaalia. Levyltä löytyy huuliharpuin maustettua kantrihenkistä musiikkia, sekä raskasta, melkein jopa heavymetallin puolelle kääntyvää materiaalia. Levy ei ole niin ennalta-arvattava kuin aiemmat ja tarjoilee myös yllätyksiä, kuten Evelyn -niminen kappale, jossa vierailee Napalm Death –yhtyeestä tuttu  Mark ”Barney” Greenway. Kappale edustaakin levyn raskainta meininkiä ja Barneyn karu laulu tarjoaa jotain ennenkuulumatonta Volbeatin levyllä.

Volbeat nauttii suurta suosiota etenkin meillä Suomessa ja onkin aiempien levyjen myötä keikkaillut täällä ahkerasti. Ja ihme olisi jos ei Volbeatia jälleen piakkoin nähtäisi SUomessa. Uusi levy Beyond Hell/Above Heaven iskee takuuvarmasti jos aiemmat levyt kolahtivat. Ja mikä parasta, uusi levy tarjoaa vanhan tutun lisäksi jotain uutta ja raikasta.